Vuosi 2017, osa 2

Edellisosassa tarkasteltiin vuoden 2017 alkupuolta, johon mahtui paljon kaikkea kivaa tekemistä ja huomattavasti enemmän vapaa-aikaa kuin loppupuoliskoon. Nyt suunnataan vielä kerran katse loppuvuoteen, ennen kuin pistetään koko vuosi pakettiin ja keskitytään huomenna alkavaan uuteen vuoteen. Tässä tulee heinä-joulukuu:


Heinäkuu


Heinäkuu alkoi ihan parhaalla tavalla, kun sain yllättäen liput Gun's n' Rosesin keikalle // Tärkein agenda koko heinäkuulle // Katkaravut olivat näköjään yksi yleisimmistä ruoka-aineista mun vuodessa - kuka muu tykkää katkaravuista? // H&M:ltä löytyi täydelliset sandaalit; en malta odottaa, että pääsen käyttämään noita taas // Kirjoitin postauksen itselleni varsin arasta aiheesta eli arvista // Hankin uuden ruusukultaisen kaunokaisen eli iPhone 7 plussan // Äiti sai syntymäpäiväkseen sympaattisen lettukakun, joka tosin lösähti pitkin autoa kuljetusvaiheessa // Sain unelmieni vuokra-asunnon, enkä malttanut odottaa että pääsen muuttamaan, joten ostelin uusia sisustusjuttuja jo valmiiksi


Elokuu


Kesän väriset aurinkolasit olivat ihanat // Aloitin uuden työn samana päivänä kun sain avaimet uuteen asuntooni; se oli aika hektinen pari viikkoa muuton keskellä // Mustikkapiirakkapäivän satoa // Ihana tunne, kun elämä alkaa oikeasti järjestyä asia kerrallaan // Koti alkoi näyttää ja tuntua nopeasti omalta // Infallible-rakkautta! // Humble Brush -hammasharjat yllättivät, kun niitä löytyikin ihan Prismasta // Taidelauantai oli kiva päivä elokuun lopussa; Taidemuseo on edelleen yksi Lahden suosikeistani


Syyskuu


Pääsin testaamaan Grillssonin brussin, josta ei pahaa sanottavaa löytynyt // Syyskuussa kotona riitti vielä sen verran luonnonvaloa, että asunnon pimeinkin nurkka näytti hyvältä // Uusi työ alkoi pian näyttää raskaampia puoliaan eikä viikonloppu tuntunut riittävän mihinkään // Tilasin Bette Boxin pariksi kuukaudeksi, koska halusin testata sitä // Saatiin uuden kodin terassi valmiiksi juuri sopivasti ennen tupareita // Yhdistetyt tuparit + miehen synttärit olivat yhdet vuoden parhaista bileistä // Habitare tarjosi parastaan ja teinkin postauksen siellä näkyneistä suosikeistani // Somekoulutus vei meidät Helsinkiin ja opetti, että mustavalkokuvat ovat somessa kuumaa kaamaa


Lokakuu


Korvapuustipäivä! // Esittelin NYX-suosikkejani blogissa // Lokakuun Bette Boxista paljastui muutama tosi kiva tuote, mutta lopetin silti tilauksen lyhyeen koska en kokenut tarvitsevani sitä // Saatoin ehkä tilata kolmet uudet kengät vaikka oikeastaan tarvitsin vain yhdet... // Blogin historian suurin arvonta oli menestys // Väänsin Ikean lipastooni nahkavyöstä vetimet; oli kiva tehdä pitkästä aikaa jotain DIY-hommaa // Ensilumi tuli hyvissä ajoin, mutta vasta parin kuukauden päästä se pysyi maassa pidempään kuin päivän // Kirjoittelin ajatuksia bloggaamisesta ja pohdin, olisiko syytä tehdä blogimuutto pois Lilysta


Marraskuu


Blogimuutto tulikin ajankohtaiseksi aika nopeasti ja raadoin pari viikkoa kirjaimellisesti yötä päivää uuden sivuston eteen // Halloweenia juhlittiin taas parinakin viikonloppuna, toisena 20-luvun tyyliin // Löysin itseni viininpunaisen keskeltä hankittuani neuleen, pipon ja korvakorut samassa sävyssä // Ostin syntymäpäivälahjaksi itselleni Makeup Revolutionin kosmetiikkajoulukalenterin // Söin vuoden ensimmäisen joulutortun jo hyvissä ajoin, kun niitä oli tarjolla töissä // Työpaikalla aloitettin myös joulukoristelu ajoissa // Yksi syksyn mielenkiintoisimmista kosmetiikkauutuuksista oli tämä Low Shampoo L'Oréalilta // Valmistauduin 25-vuotissynttäreille Essencen glitterkynsilakan voimin


Joulukuu


Joulukuun myötä alkoi myös blogin ensimmäinen joulukalenteri // 25-vuotissynttärit olivat menestys ja meillä oli hurjan hauskaa // May Beautyn kasvonaamiot varmistavat, että iho pysyy raikkaana kiireen keskellä; näistä sain myös alekoodin teille lukijoille // Ostin itselleni joululahjaksi Urban Decayn Smoky-luomiväripaletin // Taisin myös ostaa elämäni ensimmäiset oikeasti laadukkaat talvikengät // Joululahjat näyttivät tänä vuonna aika simppeleiltä, mutta ainakin omaan silmään kauniilta // Metallimeikki oli loppuvuoden varma menestyjä, tällä menen myös tänään vuoden viimeisenä iltana // Hyvää uutta vuotta!


Siinäpä se vuosi 2017 oli. Uusi työ, uusi koti, uusi parisuhde, uusi ja ikioma blogikoti; oikeastaan lähes koko elämä meni uusiksi vuoden aikana. Ja tulihan sitä neljäsosavuosisata täyteen omassa mittarissakin. Täytyy sanoa, että tämä taisi olla yksi tähänastisen elämäni parhaista vuosista. Tänään on edessä vuoden viimeinen ilta, joka vietetään missäs muussa kuin parhaassa seurassa. Ihanaa uutta vuotta just sulle, nähdään ensi vuoden puolella!

PS. Valitsen kalenteriarvonnan voittajan huomenna, osallistumisaikaa on vielä iltaan asti!


SEURAA MYÖS NÄISSÄ: FACEBOOK / BLOGLOVIN / INSTAGRAM

8 kommenttia

  1. Ihania kuvia ja kiva kooste! Hieman kateellinen olen noista Gunnareiden keikan lipuista :D

    Ihanaa uutta vuotta 2018!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se oli kyllä huikea keikka! :D Kiiiitos ihan superpaljon ja ihanaa tätä vuotta sinnekin <3

      Poista
  2. Tapahtumarikas vuosi sinulla! Onnea vuoteen 2018!

    VastaaPoista
  3. Vau mitkä vuosi, ei ihme jos meno hengästyttää välillä! Itselläni ei tänä vuonna muuttunut juuri muu kuin työ, ja senkin kanssa olen ihan helisemässä :/

    Onnea ja iloa uuteen vuoteen!

    VastaaPoista
  4. Olenkin seuraillut sinua Ign puolella - oli kiva lukea lisää stooria kuvien takaa ❤️

    VastaaPoista

Toivottavasti viihdyit blogissa. Jätä ihmeessä kommentti käynnistäsi :) Saa kysyä, kehua, kritisoida tai vaikka kertoa kuulumisia.