Jouluvalmisteluja






Jouluaattoon on enää muutama hassu päivä ja mulla alkoi tänään yli viikon pituinen joululoma! Tätä on odotettu todella innolla. Ennen kuin menen kunnolla lomamoodiin, siivoilen vielä kotia joulukuntoon ja valmistelen vuoden viimeisiä blogipostauksia.

Joku pitkään mukana pyörinyt saattaa muistaa, että muutamana jouluna mulla oli valkoinen tekokuusi. Se oli omalla tavallaan kaunis ja raikas, mutta nykyään kallistun enemmän aidomman näköiseen kuuseen. Viime vuonna mulla ei ollut kuusta ollenkaan, tänä vuonna harkitsin vakavasti aidon ostamista, mutta totesin sitten että tekokuusi tulee helpommaksi. Ehkä ensi vuonna?

Kuusi vie pienessä yksiössä aika paljon tilaa, mutta eipä se onneksi paikallaan kovin kauaa hengaile. Kyllä se kuitenkin heti tuo tullessaan jouluisen fiiliksen. Yritettiin saada se mahtumaan huopakoriin, jotta ei-niin-esteettinen jalka peittyisi, mutta kori oli tietysti juuri muutaman sentin liian pieni. Niinpä yritin parhaani mukaan peitellä jalan noilla muutamilla lahjoilla, joita en ole vielä antanut ystäville/perheelle.

Muut joulukoristelut jäivät varsin vähiin tänä vuonna, sillä muuton jäljiltä osa tavaroista on edelleen hukassa, enkä ole ehtinyt missään vaiheessa tehdä aikomiani pahvitähtiä. Eipä se mitään haittaa, kun tunnelman saa aikaan jo pienillä jutuilla, esim. valoketjuilla ja kynttilöillä.

Joko sä olet joululomalla? Miltä teillä näyttää tänä jouluna? Onko teillä aito kuusi?

PS. Muistathan, että joulukalenterin kolmannen luukun arvonta on vielä huomiseen asti avoinna. Sunnuntaina avataan viimeinen luukku, jossa on muuten myös aika kiva arvonta tiedossa!


SEURAA MYÖS NÄISSÄ: FACEBOOK / BLOGLOVIN / INSTAGRAM

8 kommenttia

  1. Meillä pojan kanssa alkoi tänään joululoma. Meillä ei ole joulukuusta, koska ei ole tilaa :( Haluisin kyllä. <3 :)

    VastaaPoista
  2. Tosi kauniita paketteja olet tehnyt! Meillä oli vuosia sitten valkoinen muovikuusi, mutta se meni muutaman muuton aikana kamalaan solmuun ja päätettiin sitten luopua siitä kokonaan. Uutta en ole viitsinyt hankkia, kun olen kuitenkin aina ollut enemmän aitojen kannalla. :) Tänä vuonna toin meille ensimmäistä kertaa aidon kuusen lapsuudenkotini metsästä, tosin vain sellaisen pienen, mutta ihanasti sekin tuo tuoksua kotiin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Kyllä se aito kuusi tuo ihan erilaisen tunnelman kuin nämä muoviset. Ihanaa joulua teille! <3

      Poista
  3. Kauniita paketteja olet tehnyt! Meillä on ihan oikea joulukuusi (nyt se on jemmassa autokatoksessa ja aatonaattona joulukuusi koristellaan lasten kanssa). Joululoma meillä alkoi tavallaan tänään, kun oli lasten viimeinen kerhopäivä. Ihanaa joulua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos! Ihana kuulla että pääsette koristelupuuhiin tänään. Samoin oikein hyvää joulua teillekin <3

      Poista
  4. Ihania paketteja! :) Meillä koko perheellä alkoi joululoma tiistaina, kun miehellä oli viimeinen tentti. Kuusta meillä ei ole lainkaan, kun ollaan koko joulunaika pois kotoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Itsekin aloin miettiä että miksi mulla edes on toi kuusi kun olen joulun pois kotoa mutta olihan se kiva pistää pystyyn kuitenkin :D Hyvää joulua teille <3

      Poista

Toivottavasti viihdyit blogissa. Jätä ihmeessä kommentti käynnistäsi :) Saa kysyä, kehua, kritisoida tai vaikka kertoa kuulumisia.