2 + 5 asiaa, joista tietää olevansa 25-vuotias




✖️ Bileet on ihania, mutta niiden järjestäminen kaikkien muiden velvollisuuksien ohella on rankkaa. Ja niistä selviäminen, no, se vie ainakin viikon... :D

✖️ Kun tarjoutuu mahdollisuus hankkia joululahja työpaikan piikkiin, vaihtoehdot ovat jotakuinkin nämä: kirkasvalolamppu tai käytännölliset kengät jonkun jännittävän ja ikimuistoisen jutun sijaan.

✖️ Kun sulle tuodaan lahjaksi karkin ja leffalippujen sijaan pullo kuohuvaa pakattuna kauniiseen laatikkoon, tiedät olevasi aikuinen. En toki valita!

✖️ Yhtäkkiä kolmekymppiseksi ei olekaan enää niin kovin pitkä matka. Itse asiassa, nyt on juuri se puoliväli, josta pääsee enää vain ylöspäin.

✖️ Aloitat koko ajan enenevissä määrin lauseesi sanoilla "Muistan, kun silloin aikanaan...".

✖️ Väsymys, uupumus ja "Ei huvita, mutta kai se on pakko" ovat huomattavasti yleisempiä olotiloja kuin pirteys, energisyys ja "Tottakai, koska mennään?".

✖️ Seurustelukumppanin nimittäminen poika- tai tyttöystäväksi ei tunnu enää ajankohtaiselta. Ethän sä ole itsekään enää tyttö/poika.




Perjantaina jatketaan näistä synttärikuvista vielä lisää, kerron nimittäin silloin miten koristelut syntyivät, mitä ostin valmiina, mitä tein itse ja miten ylipäänsä lauantaiset juhlat sujuivat. Nyt kuitenkin ryhdyn itsenäisyyspäivän viettoon. Onnea satavuotias Suomi!


SEURAA MYÖS NÄISSÄ: FACEBOOK / BLOGLOVIN / INSTAGRAM

8 kommenttia

  1. Hyvää syntymäpäivää! Ihan totta, 25 on tavallaan käännekohta. Mutta totta myös että nyt voi vain mennä ylöspäin, elämä sen kun paranee :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Jep, toivottavasti tästä se elämä vasta "alkaa" :)

      Poista
  2. Mä kutsun kyllä mun lasteni isää poikaystäväksi vieläkin 😅 Miesystävä tai kihlattu tai avopuoliso tuntuvat niin teennäiseltä.

    Onnea vanhenemisesta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha joo, ymmärrän, vähän sama juttu täälläkin että ei noikaan nimitykset oikein sovi suuhun :D Useimmiten puhun ihan vaan miehestä, se on helppo ja totuudenmukainen.

      Kiitos! :)

      Poista
  3. Hyvää syntymäpäivää sinulle 25-vuotias nuori aikuinen nainen. Näin vanhana akkana voin sanoa, että sinulla on vielä parhaat vuodet edessä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Marja! Toivotaan näin. Uskon että sinullakin on vielä monia upeita vuosia edessäpäin :)

      Poista
  4. Oi, muistan vielä omat kaksvitoset :D Paljon onnea, toivottavasti juhlat oli huikeat! Jään odottelemaan jatkoa ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, kiitos! Oli mahtavat juhlat kyllä, jatkopostaus tulikin jo ulos :)

      Poista

Toivottavasti viihdyit blogissa. Jätä ihmeessä kommentti käynnistäsi :) Saa kysyä, kehua, kritisoida tai vaikka kertoa kuulumisia.