Vastakohdat täydentävät toisiaan + muut parisuhteen valheet

Mulla ei ole tapana puhua ihan kauheasti parisuhdeasioista täällä blogin puolella. Yksi syy on tottakai se, että vuosiin mulla ei kovin pysyvää parisuhdetta ollutkaan, joten eipä sitä kirjoitettavaa syntynyt. Nyttemmin, kun sitä on jokseenkin vakavassa ja aikuismaisessa parisuhteessa, tuntuu se ehkä niin uudelta ja ihmeelliseltä, että koko asiaa haluaa jollain lailla varjella.

Joka tapauksessa, mun on nyt pakko sanoa vertaistuen toivossa, että hitsi kun tämä parisuhde-elämä on välillä vaikeaa. Ellei ole käynyt niin hyvä säkä, että kohdalle on osunut se oma sielunkumppani, jonka kanssa kaikki on kuin ruusuilla tanssimista, saa toimivan suhteen eteen kyllä ihan tosissaan tehdä töitä. Enkä sitä sanokaan, että kaiken pitäisi aina mennä helposti ja mutkattomasti, mutta nyt mä oikeastaan ymmärrän miksi en ole koskaan ennen seurustellut vakavasti. Toinen (tai joskus kumpikaan) ei ole ollut valmis työstämään suhdetta. On ollut jotenkin selviö, että yhtä pidetään niin kauan kuin se on kivaa, mutta ensimmäisen vastoinkäymisen myötä erotaan.


Ja voi kuulkaa, miten vaikeaa onkaan yrittää uskoa siihen, että tällä kertaa toinen ei ensimmäisen töyssyn jälkeen pistäkään pillejä pussiin. Ensimmäinen töyssy tosin meni jo kauan sitten, mutta ymmärrätte kenties mitä tarkoitan. Onko siellä muita, joiden on ollut suhteen alkukuukausina tai jopa -vuosina vaikea luottaa siihen, että kyllä tämä kestää? Viikonloppuna, kun meillä oli riitaa, mulle tuli välittömästi toisen lähdön jälkeen sellainen olo että entä jos tämä nyt olikin tässä. Yritin taistella sitä tunnetta vastaan, mutta jostain syvältä se kumpuaa aina.

Niinkin rauhallinen ihminen kuin mä toisinaan olen esim. ammatilliselta puoleltani, toisaalta osaan olla aika kiivas. Jos mua ärsytetään, tulistun helposti ja saatan sanoa asioita joita myöhemmin kadun. Aina välillä musta tuntuu, että klisee "vastakohdat täydentävät toisiaan" on pelkkä vitsi. Ainakin me ollaan monissa asioissa niin erilaisia ihmisiä, että yhteisen tulevaisuuden rakentaminen on haastavaa. En siltikään suostu uskomaan, että se olisi mahdottomuus, sillä ajan kuluessa ihmiset oppivat, kehittyvät ja työstävät asioita.

Siinäpä se pitkän parisuhteen salaisuus ehkä onkin - halu olla toisen kanssa, halu aidosti kuunnella ja ymmärtää toista, ja halu tehdä töitä suhteen eteen. En usko, että mikään suhde pidemmän päälle kestää, elleivät ihmiset ihan aidosti pyri ymmärtämään toisiaan. Välillä musta tuntuu, ettei tämä meidänkään parisuhde ole kehittynyt yhtään mihinkään, mutta sitten palautan mieleeni, mistä lähdettiin liikkeelle ja tajuan, millaisia harppauksia ollaan menty eteenpäin. Uskon ja toivon että kehitys jatkuu. Yhtään päivää en aio ottaa itsestäänselvyytenä - toisen läsnäolo, tuki ja ymmärrys on aina tärkeä asia - jopa niinä päivinä, kun tuntuu että mistään ei tule mitään ja toinen lähinnä ärsyttää.


SEURAA MYÖS NÄISSÄ: FACEBOOK / BLOGLOVIN / INSTAGRAM

Ei kommentteja

Toivottavasti viihdyit blogissa. Jätä ihmeessä kommentti käynnistäsi :) Saa kysyä, kehua, kritisoida tai vaikka kertoa kuulumisia.