Yhdet pienet häät ja suuria tunteita


Kuten ehkä arvata saattaa - onhan ystäväni häistä ehtinyt vierähtää jo puolisen vuotta - mulla oli pitkään ristiriitainen olo näiden hääkuvien ja niiden ulkoasun suhteen. Häät eivät olleet pelkästään ensimmäiset, joissa toimin valokuvaajan roolissa, vaan myös ensimmäiset joihin koskaan osallistuin. Lisäksi mulla oli niissä monta muutakin roolia kuin pelkkä valokuvaaja, mikä taas hämmensi omalta osaltaan pienen ihmisen mielessä. Monta asiaa olisin voinut tehdä toisin, ja monia asioita opin. Näin jälkeenpäin ajateltuna päivä oli tottakai ihana siksi että ystäväni meni naimisiin, mutta myös loistava oppimiskokemus.




Vielä viime vuoden puolella kirosin mielessäni, etten enää koskaan suostu kuvaamaan kenenkään häitä. Nyt jos joku kysyisi, saattaisin kuitenkin suostua - sen verran tässä jo hymyilyttää näitä kuvia katsellessa. Toki teille näkyy näistä vain murto-osa koko päivästä - yleistä tunnelmaa. Kun on toisten intiimeistä juhlista kyse, en koe asiakseni julkaista kuvia, joista esim. juhlavieraat ovat tunnistettavissa. 



Viime viikolla otin asiakseni muokata kaikki häihin liittyvät kuvat vielä kerran viimeiseen muotoonsa. Oli ihana palata niihin tunnelmiin vielä kerran. Nyt kun näitä katsoo, herää väkisinkin ajatus, että kutsuisipa joku tänäkin kesänä mut kuvaamaan häitään. Vielähän tässä ehtii ;)

SEURAA MYÖS NÄISSÄ: FACEBOOK / BLOGLOVIN / INSTAGRAM

Ei kommentteja

Toivottavasti viihdyit blogissa. Jätä ihmeessä kommentti käynnistäsi :) Saa kysyä, kehua, kritisoida tai vaikka kertoa kuulumisia.