Kun halvalla sain...



Miten käy kun meikäläinen menee kauppaan ja huomaa, että kaikki tietyn merkin korut, asusteet ja hiustuotteet maksavat euron/kappale. No, kuvista näette lopputuloksen. Toki olisin voinut heittäytyä vielä hullummaksikin, mutta onneksi järki pysyi päässä edes jonkun verran. (Ja okei, myönnetään, että olin edellisellä viikolla käynyt jo nappaamassa pari juttua mukaani tuolta...)
Tosiaan ainakin täällä Orimattilan Megamyynti Areenalla on ihan hullut alennukset meneillään ja näihin kaikkiin kuvissa näkyviin juttuihin upposi rahaa yhteensä kuusi euroa. Ohennussaksia oon halunnut kotikäyttöön jo jonkin aikaa, ja meikinpohjustussivellin oli ehdottomasti otettava kokeiluun. Muut nyt olivat lähinnä heräteostoksia, mutta aika kivoja löytöjä vai mitä!

SEURAA MYÖS NÄISSÄ: FACEBOOK / BLOGLOVIN / INSTAGRAM

Ei kommentteja

Toivottavasti viihdyit blogissa. Jätä ihmeessä kommentti käynnistäsi :) Saa kysyä, kehua, kritisoida tai vaikka kertoa kuulumisia.