Ei niin täydellinen sittenkään


Somessa puhutaan aina tasaisin väliajoin siitä, kuinka bloggaajat ja muut somettajat saavat elämänsä näyttämään kadehdittavan täydelliseltä - huonolla tavalla. Aitoutta peräänkuulutetaan, kuvien muokkaaminen on syntiä, ja jos siinä aamiaiskuvassa näkyy vain kaunis, värikäs smoothiekulho mutta ei takana odottavaa tiskivuorta, olet petturi. Silti todellisuus on se, että eniten seuraajia haalivat sellaiset ihmiset, joiden somesisältö on tarkkaan harkittua, tietyn muotin mukaista, kaunista ja ihailua herättävää. 
Itse muokkaan lähes poikkeuksetta jokaisen kuvan, jonka lisään someen. En siksi, että haluaisin teeskennellä olevani parempi ihminen, vaan yksinkertaisesti siksi että mun mielestä kuva on valmis vasta sitten kun se on viimeistelty kuvanmuokkauksella. Tarkoitti se sitten tiukempaa rajausta, värien korjausta tai rankempaa filtteröintiä. Joku muu voi olla eri mieltä asiasta ja lisää kuvia mieluummin muokkaamattomina, koska ajattelee niiden olevan aidompia niin. Se on ihan okei. Jokainen meistä toimii niin kuin parhaaksi näkee.


Oon monesti täällä blogissakin mainostanut nauttivani elämän kauniista asioista. Valokuvausta vuosia ja vuosia harrastaneena se tarkoittaa myös sitä, että pyrin tekemään kuvistani mahdollisimman hyvännäköisiä, koska se on mun tapani nähdä maailma. Se lähtee jo siitä, miten asettelen kuvattavan kohteen kuvaustilanteessa, miten hyödynnän kameran asetuksia, valitsenko päivänvalon vai huonon keinovalon, ja lopuksi on vuorossa kuvanmuokkaus. En halua täydellisyyttä, en halua peitellä sitä että mun elämä on kaikkea muuta kuin täydellistä, en halua huijata ketään. Mutta haluan, että mun valokuvani näyttävät multa. Ennen kaikkea haluan niiden miellyttävän omaa silmääni, ja jos joku muukin sattuu niistä samalla pitämään, sehän on vain plussaa. Lisäksi, mä en todellisuudessakaan tykkää elää tiskivuorien ja kaaoksen keskellä, joten ei sitä näy myöskään mun kuvissa. Usein juon aamupalasmoothien juuri siitä kauniimmasta lasista, koska se vain tuntuu maistuvan paremmin niin.
Paljon elämän varjopuolia nähneenä olen tehnyt sen valinnan, että haluan nähdä asioista sen hyvän ja kauniin puolen ensin. Etenkin blogi ja Instagram ovat mulle sellaisia paikkoja, joissa voin toteuttaa omaa näkemystäni ja hallita omaa sisällöntuottamistani. Vaikka monet meistä saattavat viettävät tuntikaupalla aikaa erilaisissa somekanavissa, elämä tapahtuu kuitenkin sen kaiken ulkopuolella. Oon nykyään aika tarkka, millaisia asioita päästän someen, sillä tämä on kuitenkin aika pieni osa elämää. Monia muita asioita elämässä en voi hallita, mutta Instagramin feediin voin vielä itse vaikuttaa. Nytkin oon ollut kaksi viikkoa hyvinkin kipeänä, enkä kaikista poppaskonsteista huolimatta oo onnistunut vielä parantumaan kunnolla, mutta valitsen silti mieluummin Instagramiin sen kaaoksettoman kuvan karkkikulhosta, kuin kuvan kasasta käytettyjä nenäliinoja - siksi, että ne molemmat asiat kuuluvat ihan yhtä lailla mun elämään, mutta karkkikulho tuottaa hyvää mieltä. Teen asiat omalla tavallani, enhän mä muuten olisi aito itseni.

P.S. Postauksen kuvat henkivät vahvasti tämän aamun ja oikeastaan viimeisten parin viikon realismia. Toki asettelin lääkepurkkeja vähän sopivammin kuvaan, ja rajasin tiettyjä juttuja taustalta pois, mutta todellisuutta ne ovat silti. Flunssaa, flunssaa ja flunssaa - ja kasa tekemättömiä juttuja kiireen keskellä. Tällä hetkellä blogi tulee aika häntäpäässä kaikkien muiden elämän kriisien jälkeen, mutta postailen tänne taas heti kun energiaa löytyy. Kivaa keskiviikkoa jokaiselle!

SEURAA MYÖS NÄISSÄ: FACEBOOK / BLOGLOVIN / INSTAGRAM

Ei kommentteja

Toivottavasti viihdyit blogissa. Jätä ihmeessä kommentti käynnistäsi :) Saa kysyä, kehua, kritisoida tai vaikka kertoa kuulumisia.