A fallen leaf is nothing more than a summer's wave goodbye


Istun ikkunalaudalla ja kuuntelen sateen ääntä. Sadepisarat osuvat räystääseen yksi kerrallaan.
Tip.
Tip.
Tip.
Katson ulos. Vanha mies kulkee vihreän sateenvarjon alla ja varoo, ettei astu mokkakengillään vesilätäköihin.
Nuori lapsi taas haluaa astua jokaiseen. Äiti huutaa vieressä "Älä hypi, kastelet sukkasi!", mutta lapsen kasvoilla loistaa riemu. Punaposkinen tyttö on iloinen, eikä häntä haittaa kastua.
Tip.
Tip.
Tip.
Käännän päätäni - katseeni osuu matkalla ikkunan heijastukseen - näen itseni. Hetken mietin, kuka tuo on. En näytä onnelliselta, en tyytyväiseltä elämääni. Katson makuuhuonettani, tätä huonetta, jossa en ole koskaan tuntenut olevani kotona.
Mietin, milloin viimeksi olen tuntenut olevani kotona, turvassa. En muista.
En ole varma, onko syksy täynnä uusia mahdollisuuksia, vai menetettyjä tilaisuuksia. Kaikki puhuvat uudesta alusta - koska se tulee?
Tunnen olevani taas lähtöpisteessä, valovuosien päässä jostain kauniista. 
Tip.
Tip.
Tip.
Tänään olen tässä. Juuri nyt en voi muuttaa mitään, voin vain olla.
Niinpä en enää murehdi.
Sade lakkaa. Ehkä aurinko tulee vielä esiin.

SEURAA MYÖS NÄISSÄ: FACEBOOK / BLOGLOVIN / INSTAGRAM

Ei kommentteja

Toivottavasti viihdyit blogissa. Jätä ihmeessä kommentti käynnistäsi :) Saa kysyä, kehua, kritisoida tai vaikka kertoa kuulumisia.