Helppoa ja nopeaa kasvisruokaa



Viime kuussa metsästettiin uutta intoa ruuanlaittoon ja innostuttiin kasvispainotteisesta ruokavaliosta. Tarmonpuuskassani kannoin kaupasta kotiin kaikkea kikherneistä linsseihin ja soijarouheeseen. Enhän toki ollut ehtinyt ajatella sen tarkemmin mitä näistä aineksista valmistaisin. Kikherneille löydän aina käyttöä salaateista kasvispyöryköihin, ja soijarouheesta aion loihtia lasagnen. Mutta linssit. Mitä niistä voisi tehdä?

Asiaa viikon tai kaksi sulateltuani uskoin löytäneeni kokeilemisen arvoisen reseptin. Koska olen kasvisruokien kanssa vielä aloittelijan kengissä, päätin aloittaa sieltä helpommasta päästä eli linssikeitolla. Etsittyäni tarpeeksi linssikeiton ohjeita uskoin saaneeni kasaan suht uskottavan reseptin. Tämän siis kehitin omiin tarpeisiini sopivaksi ottaen mallia muiden versioista. 

Täyteläinen linssikeitto

3 dl kuivia punaisia linssejä
1 kasvisliemikuutio tai -annosfondi
 n. 400g tomaattimurskaa
2 keskikokoista porkkanaa
1 sipuli
6-7 dl vettä
2 dl kaurakermaa
mausteita oman maun mukaan
halutessa valkosipulia




Ohje on helposti muokattavissa ja vaiheita voi soveltaa vapaasti, itse oikaisin vähän käyttämällä mm. Pirkan valmiiksi valkosipulilla maustettua tomaattimurskaa (390g). Aloitin keittämällä veden kiehuvaksi ja sekoittamalla siihen Knorrin Fond "du Chef" kasvisannosfondin. Sen jälkeen lisäsin pilkotun sipulin, huuhdellut linssit sekä paloitellut porkkanat. Sekoitin joukkoon vielä tomaattimurskan sekä suolaa, pippuria ja vähän currya. Annoin keiton muhia hiljalleen miedolla lämmöllä n. 15 minuuttia, jonka jälkeen lisäsin kaurakerman. Vielä kunnon sekoitus ja keitto oli valmis!

Lisäsin keiton päälle tarjoiluvaiheessa vielä ripauksen raejuustoa tuomaan täyteläisyyttä ja pehmeyttä, mutta sen voi halutessaan jättää pois tai korvata jollain muulla. Tarjoilin keiton kauraleivän ja hummuksen kanssa ja nämä maut sopivat yhteen aivan loistavasti. Hyvänä vinkkinä: vähän kuivahtanutkin leipä saa uuden elämän kun sitä dippaa kuumaan keittoon, kannatti kokeilla ;)

2 kommenttia

  1. Näyttää hyvältä! :) hienoa kun olet innostunut kasvisruuista :) olen itse vähentänyt merkittävästi lihan syöntiä ja lisännyt kasviksia. Olotila on paljon parempi :) täytys itsekkin innostua kokeilemaan uutta - ssatan innostua sinun reseptejä kokeilemaan ;)

    http://aktiivinensohvaperuna.blogspot.fi


    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä se vaan kannattaa jos omaan hyvinvointiin vaikuttaa selkeästi! Ja eipä sitä lihaa niin kaipaa kun voi tehdä näin herkullisia ruokia ilmankin ;) Jos innostut kokeilemaan tätä tai jotain muuta mun reseptiä niin raportoi toki miten sujui! :)

      Poista

Toivottavasti viihdyit blogissa. Jätä ihmeessä kommentti käynnistäsi :) Saa kysyä, kehua, kritisoida tai vaikka kertoa kuulumisia.