Sul on sisälläs valtameren kokoinen voima, jonka sä voit oppaaksesi valjastaa

Taisipa tulla juuri tämän blogin historian pisin otsikko. Oon viime päivinä miettinyt paljon tän blogin tarkoitusta ja sitä, miksi alunperin perustin tämän. Vanha blogi kyllästytti ja oli jollain tavalla tullut tiensä päähän. Pääajatus uutta blogia pystyyn pistäessä oli, että haluan kirjoittaa tänne vain elämän hyvistä puolista ja ilon aiheista. Hyvin äkkiä kuitenkin tajusin että kirjoittaminen on mulle niin tärkeä tapa purkaa tuntojani, etten voi kirjoittaa vain positiivisia juttuja jos ei siltä tunnu. Kaikkien meidän elämään mahtuu kuitenkin niitä huonojakin puolia ja miksei niistä saisi puhua. Ymmärrän täysin, jos kaikki eivät jaksa lukea näitä mun vuodatuksia. En välttämättä jaksaisi itsekään. Tärkeintä mulle on kuitenkin, että saan silloin tällöin purettua joitain mieltä askarruttavia asioita. Pääasiassa oon pyrkinyt - ja tulen tulevaisuudessakin niin tekemään - pitämään blogin sisällön suht kevyenä ja hyväntuulisena. Mulle saa myös erittäin mieluusti antaa kehitysehdotuksia ja kertoa mielipiteitä.



Useampi teistä tietää, että pari viime vuotta mun elämästä on olleet varsinaista vuoristorataa ja rankkoja aikoja on riittänyt. Mun päätöksiä ja toimintatapoja on kyseenalaistettu viime aikoina ihan liikaa. Tiedän että toisaalta se kertoo siitä että musta välitetään, mutta toisinaan se tuntuu vain siltä ettei mun arvostelukykyyni luoteta lainkaan. Kävin muutama viikko sitten ammatinvalintapsykologilla ja löysin uuden suunnan elämälleni. Tai ainakin tienviitan, jonka suuntaan aion kulkea jos vain mahdollista. Olin tästä superinnoissani ja parin viikon päästä juttelin myös Kelan asiakaspalvelijan kanssa asiasta. Sain tältä erittäin mukavalta naishenkilöltä paljon hyviä vinkkejä ja kannustusta, ja tunsin asioiden vähitellen liikkuvan johonkin suuntaan. Pienen pieniä askelia, mutta liikettä oli kuitenkin havaittavissa. Seuraavana päivänä Kelasta soitti toinen nainen, joka lyttäsi mun suunnitelmat ihan kokonaan ja arvosteli suunnilleen kaikkea mussa ja mun toiminnassani. Oon aina ollut järjestelmällinen ihminen ja mulla on tapana tehdä kaikki viimeisen päälle oikein ja "sääntöjen" mukaisesti. Tämä nainen kuitenkin oli sitä mieltä, että en osannut tehdä mitään oikein ja että mun on turha kuvitellakaan pääseväni opiskelemaan haluamaani alaa.




Yksittäisen ihmisen haukuista ei pitäisi ottaa liikaa itseensä, mutta kyllä siinä hetkessä tuntui että sinne meni sekin suunnitelma... Hetken kuluttua kuitenkin päätin että en anna yhden huonotuulisen ihmisen pilata mahdollisuuksiani. Tällä viikolla törmäsin taas melko yllättävästä tahosta tuleviin arvosteluihin. Valittelin pitkäaikaiselle ystävälleni kuinka ahdistunut olin, kun en yhtään tiedä tulevasta. Sain niskaani valtavat huudot siitä kuinka en ymmärrä että hänelläkin on omia ongelmia ja hän ei jaksa aina kuunnella mua. Kylläkin paljon karskimmin ilmaistuna. Se satutti huomattavasti enemmän kuin Kelan virkailijan sanat, tulihan tämä palaute läheltä ja erittäin painokkaasti. Olen aina kokenut olevani aika hyvä ystävä, sillä pyrin kyllä kuuntelemaan aina jos ystävilläni on murheita. Haluan olla tärkeille ihmisille tukena jos vain pystyn. Toki ystävyyssuhteissakin saa antaa kritiikkiä ja jos kokee toisen olevan riittämätön, pitää siitä mainita. Sen voi kuitenkin mielestäni tehdä sivistyneesti eikä niin että toinen menettää yöunet pahan mielen takia.




Toisinaan mietin, onko mussa jotain vikaa. Mulla on ollut lähes aina huono onni ihmissuhteissa. Viime vuosina etenkin parisuhteissa. Onnistun aina löytämään ne ihmiset, jotka eivät olekaan valmiita tekemään töitä suhteen toimivuuden eteen. Loppujen lopuksi jään aina yksin ja sydän on taas yhden särön verran rikkinäisempi. Oon jo muutamankin kerran päättänyt että lopetan yrittämästä ja elelen vain sinkkuna ainakin niin kauan että alkaa taas tuntua eheämmältä. Jostain kuitenkin aina tupsahtaa eteen sellainen ihminen, jota ei vain voi ohittaa. Vaikka koen olevani melko pessimistinen ihminen, olen samalla myös pilvilinnoissa asuva haaveilija. Kuvittelen että tietyt ihmiset ilmestyy tiettyinä hetkinä jostain erityisestä syystä ja siksi asioiden pitäisi jotenkin loksahtaa paikoilleen. No eihän se niin mene. Ei ainakaan tähän mennessä.




Muutama viikko sitten putosin taas pilvilinnasta korkeammalta kuin aikoihin. Se teki erityisen kipeää siksi, että en ollut aikonut antaa itseni kiivetä kyseisen ihmisen vuoksi enää muutamaa askelmaa korkemmalle. Huomaamattani olinkin noussut jo tornin huipulle ja sieltä oli pitkä pudotus. Siitä toipuminen vie taas oman aikansa, mutta silti jaksan uskoa että joskus vielä löydän sen kultaisen keskitien. Aion kulkea sen löytämäni tienviitan suuntaan vaikka esteitä tulisikin vastaan ja aion tehdä onnellisuuteni eteen töitä. Koska jokainenhan meistä on lopulta vastuussa omasta elämästään ja onnellisuudestaan. Kukaan muu ei voi tietää miltä susta tuntuu tai mitä elämästäsi puuttuu. Se on selvitettävä itse ja kuljettava se matka. Ehkä sen jälkeen löytyy se palapelin viimeinen pala. Huomenna on tiedossa kaikkea hauskaa ja olen varmaan aika kiireinen, mutta palailen pian paaaljon pirteämmän aiheen kera. Aurinkoista viikonloppua ihanat!

2 kommenttia

  1. SUL ON SISÄLLÄS VALTAMEREN KOKOINEN VOIMA JONKA SÄ VOIT OPPAAKSESI VALJASTAA - niinkuin sun otsikossa lukee. meidän täytyy taas lähtee bailaa ja laittaa aivot narikkaa, sä laitat sen mekon (you know what i mean) niin ties mitä taas kuka avaa ja mitä avautuu eteen! (hehhe if you know what i mean;) )
    oot super, niin huippu vahva ja mielettömän upea ystävä. <3
    Sara

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voih kiitos ihana <3 ihan tippa tulee linssiin noin kauniista sanoista! Oot itsekin ihan loistotyyppi :3 Todellakin pitää lähtee ja pian! Otetaan ilo irti ;)

      Poista

Toivottavasti viihdyit blogissa. Jätä ihmeessä kommentti käynnistäsi :) Saa kysyä, kehua, kritisoida tai vaikka kertoa kuulumisia.