Follow me:

Tammikuun Bette Box – kolme suosikkiani

 

Tässä sitä taas ollaan – uuden Bette Boxin kimpussa. Lopetin boxin tilauksen viime vuonna lyhyeen, koska en kokenut sitä tarpeelliseksi osaksi elämääni. Joulukuussa tuli kuitenkin eteen niin loistava tarjous, että päätin kokeilla boxia vielä uudelleen. Pakko kyllä myöntää, etten edes muistanut tilanneeni sitä, ennen kuin toissapäivänä sain viestin että laatikko olisi noudettavissa postista. Että näin :D

Tammikuun boxista oli kyllä alkuun aika vaikea löytää edes niitä kolmea suosikkia. Teetä en juo koskaan, hammastahna ei kauheasti sytyttänyt ja meikkituotteeksi on valikoitunut taas kerran Lumenea. Oikein mikään näistä ei erityisemmin kolahtanut, mutta testailtuani näitä pariin kertaan tykästyin kuitenkin muutamaan tuotteeseen.

 

 

Lue myös: Syyskuun Bette Box – kolme suosikkiani

 

Lierac Hydragenist -seerumi
”Kaikille ihotyypeille sopiva, intensiivisesti kosteuttava ja aisteja hivelevä seerumi on saanut runsaasti erilaisia kauneustoimittajien palkintoja. Seerumin  sisältämät hedelmien AHA-hapot uudistavat ihoa. Levitä seerumia puhtaille kasvoille aamuin illoin kosteusvoiteen alle. Saatavilla apteekeista ja apteekkien verkkokaupoista. (Ovh. n. 52 e /30 ml)”

Erilaiset seerumit ovat aina kiinnostavia ja tämäkin Lieracin tuote vaikuttaa mielenkiintoiselta. Taas vaihteeksi puteli on kyllä varsin pienikokoinen, joten testaaminen jää aika lyhyeksi. Seerumi tuoksuu aivan ihanalta ja tuntuu kasvoille levitettynä miellyttävältä ja kosteuttavalta. Luultavasti en silti tule ostamaan tätä lisää, koska koen edullisempienkin tuotteiden riittävän itselleni hyvin.

 

Simple Eye Make-up Remover -silmämeikinpoistolaput
”Palkitut silmämeikinpoistolaput puhdistavat meikin hellävaraisesti, herkkää silmänympärysihoa ärsyttämättä. Pidä lappua hetki silmän päällä ja pyyhkäise meikki kevyesti pois – älä hankaa! Saatavilla hyvin varustelluista K-kaupoista. (Ovh. n. 3,95 e /30 kpl)”

Meikinpuhdistuslaput tulevat aina tarpeeseen ja ovat erityisen käteviä esim. reissuissa. Oon joskus vuosia sitten käyttänyt Simplen tuotteita, mutta sittemmin unohtanut koko merkin. Näihin oli ihan hauska tutustua, vaikka yleensä esim. reissussa käytän mieluummin meikinpoistoliinoja, joilla saa koko meikin pyyhkäistyä pois. Silmämeikinpoistolaput tulevat kuitenkin tarpeeseen, kun on vahva silmämeikki ja paljon vedenkestäviä tuotteita – ainakin testin perusteella nämä todella poistavat meikin aika hyvin ja hellävaraisesti.

 


Lue myös: Lokakuun Bette Box – kolme suosikkiani

  

Lumene Nordic Seduction -huulikiilto
”Hoitava ja kosteuttava huulikiilto antaa huulillesi kiiltoa ja väriä saaden huulesi näyttämään täyteläisemmiltä ja tuntumaan pehmeämmiltä. Saatavilla hyvin varustelluista päivittäistavarakaupoista, tavarataloista ja verkkokaupoista. (Ovh. n. 17,90 e /4,5 ml)”

Ensin kun näin tämän huulikiillon, ajattelin vain että miksi… Huulikiillot eivät ole erityisen lähellä mun sydäntä, eikä tämä sävyltään (11 Varjo) oikein näyttänyt mun tyyliseltä. Meinasin jättää koko putelin avaamatta, mutta testasin sitä sitten kuitenkin ja tykästyin! Sävy ei edelleenkään ihan vakuuta, koska huulista tulee ruusunpunaiset ja itse mieluummin menen huulituotteissa nudeen suuntaan, mutta se on sanottava että huulet näyttävät todella hyvinvoivilta ja täyteläisiltä, kun tätä levittää niihin. Eiköhän tämä käytettyä tule.


Tuliko sulle Tammikuun Bette Box? Mitä mieltä olit sisällöstä? Löytyikö suosikkituotetta?

 

SEURAA MYÖS NÄISSÄ: FACEBOOK / BLOGLOVIN / INSTAGRAM

Previous Post Next Post

You may also like

7 Kommenttia

  • Vastaa Elisa Lpp

    Tämä on ollut mielenkiintoinen konsepti testailla sokkona tuotteita, mutta nyt tämän kyseisen boxin perusteella en kyllä tilaisi. Minulle ei siis boxia tule, ihan jo siitäkin syystä, että olen niin kranttu näiden uusien tai ylipäätänsäkin kosmetiikan suhteen, mutta tykkään silti ideasta :) Ja muiden kokemuksia on aina kiva lukea, sillä niistä saattaa löytyä helmiä itselleen. Tän perusteella voisin hyvinkin hankkia noita silmämeikinpoistoliinoja kokeiluun!

    tammikuu 11, 2018 at 19:35
  • Vastaa heiduska87 // yksinhuoltaja äidiksi 2011

    Mielenkiintoisia tuotteita. :)

    tammikuu 11, 2018 at 19:36
  • Vastaa Pirkko / Meriharakka

    Vakiintuneena tiettyjen tuotteiden käyttäjänä olisin ihan hukassa tällaisen satunnaisen valikoiman kanssa!
    Joskus on tietysti pakkokin löytää uusia vaihtoehtoja, kun sitä suosikkihuulipunaa ei kymmenen vuoden jälkeen enää ole :-) Ja jotkut uudet tuotteet ovat kyllä käteviäkin kun ne löytää, mm. misellaarivedet (tai mikä niiden oikea suomenkielinen nimi nyt onkaan).

    tammikuu 12, 2018 at 14:57
  • Vastaa Marjo

    Tuota Lumenen huulikiiltoa tekisi mieli kokeilla. Lierac seerumi vaikutti myös mielenkiintoiselta.

    tammikuu 12, 2018 at 20:35
  • Vastaa Johanna / P.S. Never Stop Smiling

    Molemmat on tosi kivoja tuotteita! Jos ei vähän korkeampi hinta ole este niin voin suositella kokeilemaan :)

    tammikuu 17, 2018 at 17:09
  • Vastaa Johanna / P.S. Never Stop Smiling

    Joo, mulla on tosi samanlaiset tuntemukset boxin suhteen! Nyt se menikin taas jäähylle mutta toki muiden blogeista on mielenkiintoista seurata mitä ensi kuussa boxista löytyy. Silmämeikinpoistoliinat ei ole yhtään hullumpia ja aika edullisiakin joten kokeile ihmeessä :)

    tammikuu 17, 2018 at 17:12
  • Vastaa Johanna / P.S. Never Stop Smiling

    Ymmärrän hyvin mitä tarkoitat. Se on kiva kun itselle on löytynyt ne tietyt luottotuotteet, mutta tosiaan joskus ihan pakostakin täytyy vaihtaa merkkiä/tuotetta. Nämä boxit on mielenkiintoisia mutta silti vähän ”turhia” :)

    tammikuu 19, 2018 at 13:04
  • Jätä kommentti