Follow me:

Pitääkö blogia uudistaa jatkuvasti?

 

Oikein hyvää huomenta ihanat! Mä oon kuulkaa aika innoissani päästessäni kirjoittamaan vihdoin uutta tekstiä tänne. Viime viikolla alkanut sivustouudistus vaati veronsa; ensin tapeltiin osoitteiden kanssa (blogin osoite pysyi samana, mutta postausten osoitteet muuttui snadisti), sitten koko sivu kaatui ja katosi, ja loppuajan olenkin säätänyt ulkoasun ja vanhojen postausten asettelun kanssa. Vieläkään ei ole iiiihan valmista, mutta valtaosa postauksista ja sivuista toimii nyt niin kuin kuuluu. Pyydän edelleen vähän kärsivällisyyttä, työstän tätä sivustoa niin paljon kuin kiireiseltä päivätyöltä ehdin ja jaksan.

 

Pitääkö blogia uudistaa?

 

Ennen kuin pohditaan, kuinka tärkeää blogien on uudistua jatkuvasti, otetaan pieni tilannekatsaus siihen, mikä täällä blogissa on uutta. No päällisin puolin katsottuna melkeinpä kaikki. Postaukset ovat sisällöltään samoja ja pinkki teema jäi, mutta banneri uudistui (jee, sain vihdoin luotua sellaisen mistä tykkään!) ja muutenkin halusin tehdä ulkoasusta entistä raikkaamman, selkeämmän ja helppokäyttöisemmän. Koko ajatushan lähti nimenomaan siitä, että teille lukijoille saataisiin mahdollisimman mukava ja selkeä käyttökokemus.

Täysin uusia juttuja tuli muutama. Blogi on nyt jaettu entistä selkeämmin neljään kategoriaan (elämänhallinta, hyvinvointi, bloggaaminen, kosmetiikka & tyyli), joiden alta löytyy kaikki niihin liittyvät postaukset. Kategoriat löytyvät etusivulta sivupalkista ja niitä klikkaamalla pääset lukemaan itseäsi kiinnostavia aiheita. Tarkempia aihealueita voi etsiä joko haulla (sivun yläreunassa ja sivupalkissa) tai postausten alla olevia avainsanoja käyttämällä. Blogin menusta löytyy vanhojen tuttujen sivujen lisäksi tällä hetkellä lookbook, jossa on kerättynä kuvamateriaalia blogista, sekä yhteydenottolomake, jonka täyttämällä saat suoraan yhteyden minuun. Vaihtoehtoisesti voit myös jättää kommentin tuttuun tapaan tai lähettää sähköpostia osoitteeseen johanna@psneverstopsmiling.com. Siinä taisikin tulla tärkeimmät blogin toimintaan liittyvät uudistukset.

 

 

Täytyykö blogin uudistua?


Kuten monen muunkin blogiin liittyvän asian, myös uudistumistarpeen määrittää pitkälti se, mitä blogillasi tavoittelet. Jos bloggaat vain ”itseäsi varten” satunnaisesti, ei ole kovin suurta merkitystä (muiden näkökulmasta), onko blogisi nykyaikainen tai helppokäyttöinen. Voit pitää blogia bloggerissa/wordpress.comissa tms. ilmaisalustoilla ja käyttää valmiita teemoja, joita voi muokata rajallisesti. Usein kuitenkin blogin lukijakunnan kasvaessa ja homman muuttuessa ammattimaisemmaksi herää tarve kehittää sivustoa.

Blogitarjonta on tänä päivänä niin räjähdysmäisen suurta, että yhä useampi bloggaaja siirtyy ilmaisilta blogialustoilta omaan webhotelliin, jossa mahdollisuudet kasvuun ja ulkoasun muokkaamiseen ovat melko rajattomat. Jos haluaa saavuttaa sitoutuneen lukijakunnan ja hyvän aseman blogimaailmassa, on a) jäätävä ihmisten mieleen ja b) tarjottava heille helppo ja miellyttävä lukukokemus, josta he saavat irti jotain hyödyllistä. Tässä kohtaa tuleekin vastaan se jatkuva uudistumisen tarve.

 

 

Miten blogia voi päivittää?


Tietysti se kaikkein tärkein asia mikä aktiivisessa blogissa päivittyy pakostakin on sisältö, eli kuvat ja teksti. Sen lisäksi, että sisältöä tulee luonnollisesti lisää blogin edetessä, usein se kehittyy myös laadultaan, kun bloggaaja saa kokemusta ja itsevarmuutta lisää. Sisällön laatuun voi panostaa esim. hankkimalla asiantuntijuutta ja tietoa jostain aiheesta, käymällä kirjoitus- tai valokuvauskursseja, opettelemalla käyttämään kameran manuaalisäätöjä, käymällä uusissa paikoissa ja tapahtumissa ja yksinkertaisesti oppimalla uusia asioita. Sisällön lisäksi myös blogin ulkoasu on tärkeässä asemassa ja sitäkin on hyvä kehittää.

Hyvä lähtökohta blogin ulkoasua suunnitellessa on miettiä ensin millaisesta tyylistä itse tykkää ja astua sitten hetkeksi lukijan asemaan miettimään, millainen ulkoasu häntä palvelee parhaiten. Jokaisella on omat mieltymykset ja blogista saa ehdottomasti tehdä omannäköisen, mutta perusjutut on syytä olla kunnossa jotta luettavuus säilyy mahdollisimman hyvänä. Helppokäyttöiseen ulkoasuun liittyy monia asioita, mutta koska tällä postauksella alkaa olla jo pituutta, käyn ne läpi erillisessä postauksessa ensi viikolla.

Mitä mieltä sä olet uudesta sivustosta, bannerista, kategorioista, käytettävyydestä tai blogista ylipäänsä? Entä blogien uudistumistarpeesta? Kerro mielipide, vinkkejä tai esitä vaikka kysymys, jos joku asia askarruttaa :) Hyvää viikonloppua!

 

SEURAA BLOGIN ULKOPUOLELLA: FACEBOOK / BLOGLOVIN / INSTAGRAM

Previous Post Next Post

You may also like

Ei kommentteja vielä

Jätä kommentti