Follow me:

Ota koppi elämästäsi

 

 

Huh hellettä! Rakastan kesää, mutta kyllä tää 30 astetta plussan puolella alkaa olla mulle jo vähän liikaa. Etenkin öisin kun ei kuumuudelta meinaa saada unta. Noh, eipä se auta kuin nauttia lämmöstä vielä kun voi, äkkiäkö se taas loppuu suomalaiseen tyyliin :D Kenties helle on sekoittanut mun pään, mutta joka tapauksessa viimeviikkoisten aitous-pohdintojen myötä mä oon tullut siihen tulokseen, että haluan taas puhua vähän henkilökohtaisemmalla tasolla täällä blogin puolella. Haluan olla mahdollisimman aito oma itseni ja jakaa myös niitä asioita, jotka eivät ole kiiltokuvatasolla tai siellä päinkään.

Yksi suurimmista kompastuskivistä ja harmituksen aiheista mulle on oikeastaan koko aikusiän ajan ollut se, kun ympärillä ihmiset luovat uusia suhteita, perustavat perheitä, ostavat omakotitaloja ja tekevät kaikkea muuta, josta itse toistaiseksi vain haaveilen. Yritän muistuttaa itselleni, että kyllä munkin aika vielä tulee ja pysyä positiivisena, mutta välillä on päiviä jolloin usko vain yksinkertaisesti loppuu. Kun muilla tuntuu klikkaavan parisuhteissa täysillä, mä päädyn aina yksiin niiden kanssa, jotka pyrähtävät karkuun jo pelkän sanan sitoutuminen kuullessaan.

 

 

Sitoutuminen on kieltämättä mustakin vähän pelottava sana. Yksin asuminen on monin tavoin ihan mukavaa. Oon sellainen ihminen, joka tarvitsee paljon omaa tilaa ja toipumisaikaa sosiaalisista tapahtumista. Liika on kuitenkin liikaa. Joku sanoi mulle kerran ”Sä oot sentään tottunut olemaan yksin.” tarkoittaen sitä, että hänelle yksinäisyys tuntuu huomattavasti pahemmalta puolison ollessa pari yötä poissa kotoa kuin mulle, joka asuu muutenkin yksin. Ehkä näin, mutta miksi kahden ihmisen pitäisi vertailla yksinäisyyttään? En mä ole tottunut olemaan yksin enkä varmaan koskaan totukaan.

Kiireen keskellä rakastan ja arvostan omaa aikaa todella paljon, mutta kaipaan silti päivittäin sitä omaa pientä yksikköä, jossa arki ja elämä jaetaan yhdessä – ilot, surut ja kaikki siltä väliltä. Jos ei kahden eri ihmisen yksinäisyyttä ole syytä vertailla, tiedän varsin hyvin ettei mun myöskään pitäisi liikaa vertailla elämääni muihin. Jokaisella on oma polkunsa kuljettavanaan eikä mikään niistä varmaan ole ihan täydellinen. Toisilla asiat tapahtuvat nopeasti ja odottamatta, toiset näköjään ehtivät suunnitella asiat ensin ja tapahtuu sitten kun tapahtuu. Sekin tosin on jo huomattu, ettei elämää liiaksi kannata suunnitella, se kun voi muuttua silmänräpäyksessä – niin hyvässä kuin pahassakin.

 

 

Jos jollain muullakin siellä on vähän samantyyppisiä pohdintoja, että miksen minä vaan aina kaikki muut, tässä muutama ajatus jotka on auttaneet mua jaksamaan ja keskittymään olennaiseen:

• Elämä on tässä ja nyt, älä unohda elää sitä. Mene ulos, tapaa ihmisiä, tee niitä juttuja joista nautit. Etsi onni omasta itsestäsi, sitä ei kukaan muu sulle tuo.

• Jos et ole tyytyväinen johonkin asiaan elämässäsi, tee aktiivisesti muutoksia. Mikään ei muutu, jos teet kaiken samalla tavalla kuin ennenkin.

• Kaikkea ei tarvitse saavuttaa just nyt. Muuta yksi asia kerrallaan, tai vaikka yhden asian murto-osa. Pienikin muutos on askel eteenpäin.

• Älä mieti liikaa mitä muut tekee tai ajattelee. Sun elämä, sun säännöt.

 

Kuvat: täältä, täältä ja täältä

Kun tämä postaus ilmestyy, mä oon paraikaa tekemässä yhtä pientä suurta muutosta, joka on mulle itselleni tosi tärkeä asia. Jonkun muun mielestä se voi olla turha tai typerä juttu, mutta mä keskitynkin siihen että siitä tulee mulle hyvä olo. En kerro yksityiskohtia vielä tässä vaiheessa, halusin vain jakaa asian muistuttaakseni että nyt on aika toimia! Tsemppiä päivääsi ❤️

 

SEURAA BLOGIN ULKOPUOLELLA: FACEBOOK / BLOGLOVIN / INSTAGRAM

Previous Post Next Post

You may also like

Ei kommentteja vielä

Jätä kommentti