Follow me:

Nosta hetkeksi minä-lasit sivuun

 

Arki. Se pieni suuri asia, josta meidän elämä pitkälti koostuu. Stressataan aikatauluista, harrastuksista ja hyvistä ja huonoista hiuspäivistä. Mä itse huomaan bloggaajana ja somevaikuttajana stressaavani jatkuvasti mm. sisällön tuottamisesta, sen laadusta ja määrästä. Tottakai mulla on lukemattomia muitakin asioita, joista ehdin viikon aikana stressata, mutta nämä ovat monesti niitä päällimmäisiä ajatuksia silloin kun arki rullaa tavallisesti. Jokaisella on ne omat ei-niin-tärkeät, mutta silti niin tärkeät jutut, jotka pyörii jatkuvasti mielessä. Aina joskus se arki kuitenkin pysähtyy ja vastaan tulee jotain paljon tärkeämpää kuin se kuvan julkaiseminen instaan tai se, miltä hiukset tänään näyttävät.

Kuluneella viikolla mulle läheinen ihminen joutui sairaalaan ja mä puolestani jouduin taas todistamaan, miten lähellä yksi elämä oli päättyä kokonaan. Miten naurettavalta ja pinnalliselta tuntuikaan, kun vielä aiemmin päivällä murehdin joitain täysin turhanpäiväisiä asioita ja muutamaa tuntia myöhemmin kuulin, että yhden ihmisen elämä ei todennäköisesti enää koskaan palaisi ennalleen. Muutamassa hetkessä oma perspektiivi muuttui täysin ja moni kesken ollut asia alkoi tuntua ihan toisarvoiselta.

 

Oma arki

 

 Poissa silmistä, poissa mielestä


Arki ja omiin tavallisiin asioihin uppoutuminen ei missään nimessä ole huono juttu, vaan se on se perusta joka elämässä kuljettaa eteenpäin. On myös inhimillistä nähdä ensin ne itseä lähellä olevat asiat ja ongelmat, minkä suuruisia ne sitten ovatkaan, ja katsoa omien lasien läpi myös toisen ihmisen elämää. Jokaisen omat päivittäiset askareet, onnistumiset ja vastoinkäymiset ovat ihmiselle itselleen niitä suurimpia ja tärkeimpiä. Niin sen kuuluu mennäkin. Muiden asiat ovat kuin naapuritontilla, poissa silmistä, poissa mielestä.

Maailmalla kärsitään nälänhädästä ja köyhyydestä, mutta se ei kosketa samalla tavalla kuin oman elämän tapahtumat. Edes ystävän tai työkaverin kriisit eivät tunnu niin suurilta, koska niitä pääsee pakoon oman kotioven taakse. Jokaisella on täysi oikeus keskittyä omaan elämäänsä ja kuten jo sanoin, on inhimillistä reagoida eri tavalla ulkopuolisiin asioihin kuin omassa elämässä tapahtuviin myllerryksiin. Oon kuitenkin sitä mieltä, että ei tekisi pahaa, jos jokainen meistä, silloin kun omassa elämässä on tyyntä ja arki rullaa, nostaisi ne minä-lasit silmiltään ja katsoisi toiseen ihmiseen aidosti. 

Koska sä viimeksi kysyit, mitä sun ystävälle, tädille tai vaikka kummin kaiman kissalle kuuluu? Ihanaa, jos olet tehnyt niin tässä lähiaikoina ja jos taas et, kokeilisitko nyt? Iloa päivääsi <3 PS. Mua kiinnostaa myös mitä sulle kuuluu, kerro kommenttiboksissa!

 

SEURAA BLOGIN ULKOPUOLELLAKIN: FACEBOOK / BLOGLOVIN / INSTAGRAM

Previous Post Next Post

Katso myös nämä

10 Kommenttia

  • Vastaa Manna

    Tosi hyvä kirjoitus, tämä pisti ajattelemaan. Voimia! <3

    syyskuu 26, 2018 at 14:11
    • Vastaa Johanna

      Kiitos ihana, tosi kiva jos tykkäsit! <3

      syyskuu 26, 2018 at 19:20
  • Vastaa Maisa80

    Olen viimeaikoina miettinyt paljon minäkeskeisyyttä. Monta kertaa olen törmännyt juttuihin miten minä voin hyvin, miten minä voin toteuttaa itseäni, miten minun unelmani voivat toteutua jne. Sinänsä tuossa ei ole mitään pahaa, mutta olen miettinyt minkä kustannuksella kaikki tapahtuu. Otetaanko ajattelussa huomioon esim. puoliso, perhe tai ystävät vai onko ajattelu hyvin minäkeskeistä? 🤔 On totta, että et voi olla hyvä puoliso, vanhempi tai ystävä, jos voit huonosti, mutta on hyvä miettiä kenen kustannuksella esim. tavoittelen unelmia. Joskus hinta saattaa olla liian suuri ja siltikään ei välttämättä saavuta päämäärää. Eräs läheinen sairastui syöpään toukokuun lopussa ja kesäkuun puolen välin paikkeilla läheinen sai tietää, että syöpä on levinnyt ja mitään parantavaa hoitoa ei ollut tarjolla. Ainoastaan verta on tiputettu kertaalleen, josta hieman saanut lisävoimia. Läheinen on vielä hengissä, mutta vähitellen vointi heikkenee. Mennyt kesä on ollut rankka itselleni, koska olen joutunut hoitamaan läheisen asioita, kuin olisin ulkopuolinen. Läheinen kertoi heti alkumetreillä, että häntä ei tarvitse surra. Ei kuolema ole surullinen asia. Läheinen odottaa kovasti pääsyä Taivaan kotiin. Lohtua tuo se, kun uskon itsekin Taivasasioihin. Paljon jouduin miettimään asioita läheiseni kannalta, en omaltani. Joskus olen harmitellut, että miksi en voi surra läheiseni edessä, mutta olen halunnut kunnioittaa läheistäni. Suren sitten myöhemmin. Jos olisin ajatellut vain itseäni, niin olisin mahdollisesti menettänyt yhteyden läheiseeni. Oma itsekäs ajattelu ei olisi ollut edes itselleni hyväksi. Älkäämme ajatelko minäkeskeisesti, jos siitä voi olla haittaa jollekin läheiselle tai läheisille! 😊

    syyskuu 26, 2018 at 20:45
    • Vastaa Johanna

      Voi hitsi, kiitos upeasta pohdinnasta ja pitkästä kommentista! Nykyelämä on monesti valitettavan minäkeskeistä. Omalla tavallaan se on hyvä asia, että ihmiset osaavat ottaa myös itsensä ja oman hyvinvointinsa huomioon, mutta tosiaan, millä kustannuksella se aina tapahtuu. Hienoa, että olet jaksanut kunnioittaa läheisesi toivetta vaikka se on varmasti itsellesi rankkaa. Se varmasti helpottaa hänen loppuaikaansa täällä. Jaksamista ja aurinkoista viikonloppua sinulle!

      syyskuu 28, 2018 at 15:33
  • Vastaa Hymyillään blogi

    Tää teksti osui ja upposin täysin kirjoitukseen. Mä kans pohdin samanlaisia ajatuksia tänään, kun oon paljon miettiny mun läheisen sairastumista, että ovatko omat ”murheet” sittenkään niin isoja? Mutta jokaisen kuuluu elää myös sitä omaa elämää ja unelmaa. Sitä kautta voimme ammentaa hyvää ja pistää sen kiertämään. Niin, kuin kirjoitit. On tosi tärkeetä nähä myös muiden ihmisten hyvinvointi ja olla aidosti läsnä heille. Kiitos kannustavasta kirjotuksesta. <3

    syyskuu 26, 2018 at 21:34
    • Vastaa Johanna

      Ihana kommentti, kiitos! <3 On supertärkeää muistaa ajatella muita ihmisiä, mutta vielä vähän tärkeämpää on pitää myös itsensä kunnossa ja elää sitä omaa elämää. Jaksamista sinulle ja läheisellesi ja hyvää viikonloppua! :)

      syyskuu 28, 2018 at 15:25
  • Vastaa Johanna Y

    Ajatuksia herättelevä kirjoitus. Minullakin on ollut samansuuntaisia mietteitä lähiaikoina… melkoista tämä ihmisen elämä.

    syyskuu 27, 2018 at 18:53
    • Vastaa Johanna

      Mukavaa, että teksti herätti ajatuksia. Näitä asioita olisikin hyvä aina välillä vähän pohtia :) Mukavaa viikonloppua!

      syyskuu 28, 2018 at 15:23
  • Vastaa Marjo

    Hyvä kirjoitus Johanna :) Oman isän äkillinen sairaskohtaus kohta vuosi sitten marraskuussa pysähdytti. Kun tapahtuu jotain täysin arvaamatonta ja olet itse todistamassa sitä. Hälyytät ambulanssin tuntien suurta avuttomuutta tilanteesta. Vain sillä hetkellä on merkitystä. Apua saatiin ajoissa ja kuin ihmeen kaupalla isä jäi aortan repeämisen jälkeen henkiin. Mikään ei ole itsestään selvää. Tartutaan niihin pieniin hetkiin. Kysytään toiselta mitä kuuluu. Ollaan läsnä. Kiitos kysymästä, minulle kuuluu hyvää <3

    syyskuu 28, 2018 at 22:42
    • Vastaa Johanna

      Kiitos Marjo! Tuollainen tilanne on kyllä todella pysäyttävä – siinä näkee konkreettisesti miten hiuskarvan varassa meidän jokaisen elämä loppujen lopuksi on. Onneksi isäsi selvisi siitä. Ihana kuulla että sinulle kuuluu hyvää, toivotan hyvää jatkoa syksyysi! <3

      lokakuu 1, 2018 at 00:30

    Jätä kommentti