Follow me:

Ihminen blogin takana

 

Havahduin hetki sitten ajatukseen, että blogin yksivuotissynttärit lähestyvät hurjaa vauhtia. Ilmeisesti mun on ihan oikeasti nyt ryhdyttävä ajattelemaan asiaa, sillä suunnittelin järjestäväni teille pientä arvonnanpoikasta tuossa kesäkuun puolella. En paljasta vielä enempää, mutta pian, pian!

Oltuani bloggaaja yhteensä lähes kuusi vuotta, on matkaan mahtunut hyvien muistojen lisäksi monta toivotonta hetkeä. Inspiraatio on saattanut joskus olla hukassa jopa kuukausitolkulla, ja pahimmassa tapauksessa se johti siihen, että lopetin bloggaamisen kokonaan. Useimmiten ongelma oli se, ettei mulla ollut mitään sanottavaa. Tai asiaa olisi kyllä ollut, mutta en osannut muotoilla sitä järkevästi, enkä saanut tuotettua tekstiä.

 

 

Nyt mulla on sinänsä aivan uudenlainen tilanne, sillä juttua tuntuisi riittävän vaikka kuinka, ja oon alkanut vihdoin löytää sen oman hyvältä tuntuvan tyylin tuottaa tekstiä. Tällä hetkellä se onkin kuvaaminen joka tuottaa ongelmia. Mulla on ollut tapana välttää kuvattomia postauksia viimeiseen asti. En tykkää itsekään lukea pelkkää tekstiä rivi toisensa jälkeen, jos ei sitä ole elävöitetty kuvien avulla lainkaan. Toisille se tyyli sopii, mutta itse elän vahvasti visuaalisen puolen kautta. Niinpä jopa blogitauko tuntuu paremmalta ajatukselta kuin postausten julkaiseminen ilman kuvia.

Ei huolta, en ole jäämässä minkäänlaiselle tauolle. Hyvä puoli on se, että kesä on jo ovella ja kuvattavia kohteita riittää. Tänään otin itseäni niskasta kiinni ja uskaltauduin naapuritalon pihaan ikuistamaan nämä kauniit kukat. Oon haaveillut niiden kuvaamisesta jo lähes pari viikkoa, joten oli jo aikakin. Luultavasti suurin syy valokuvausahdistukselleni on se, että musta on tullut tarkempi sen suhteen, millaisia kuvia julkaisen. Jo pelkkä kameraan tarttuminen tuntuu välillä ylitsepääsemättömän vaikealta, jos musta tuntuu, ettei lopputuloksesta ehkä tule niin hyvä kuin haluaisin. Pitäisi oppia tyytymään vähempään. Sanoa itselle, että välillä voi julkaista niitä kuvia jotka on ihan ok. Että aina ei tarvitse pyrkiä täydellisyyteen.

 

 

Toinen asia, jonka oon joutunut taas opettelemaan uudestaan, on se, että jokaisen postauksen ei tarvitse olla superhyper-upea, tai kilometrin mittainen. Itse luen mieluummin hyvään ja tiiviiseen pakettiin tehtyjä postauksia, ja nykyään pyrin sellaisia tuottamaan itsekin. Välillä tulee tietysti automaattisesti enemmän asiaa, mutta joskus se parin kappaleen tekstikin voi riittää hyvin.

Sisältö kuitenkin loppupeleissä ratkaisee. Kaunis, kiiltävä, punainen omena voi näyttää houkuttelevalta päälle päin, mutta jos se on mätä sisältä, ei sitä pelasta mikään. Voisin laittaa tänne 30 kuvaa kauniista kukista, ja kirjoittaa kolmen aanelosen mittaisen tekstin, mutta jos mulla ei ole järkevää sanottavaa, pakenisitte luultavasti kaikki muihin blogeihin.

 

 

Nyt olisi tosi kiva myös kuulla teiltä, mitä te haluatte tältä blogilta. Mistä pidät, mihin voisi tehdä muutoksia? Millaisia postauksia tykkäät lukea? Paljon vai vähän kuvia? Pitkä postaus, jossa paljon asiaa, vai tiivis paketti jossa tärkein? Kamalasti kysymyksiä. Mä kirjoitan tätä blogia pääasiassa siten, miltä musta itsestäni tuntuu hyvältä, mutta te lukijat olette myös tärkeitä. En halua miellyttää ketään vain miellyttämisen vuoksi, mutta jos on jotain parannusehdotuksia, joista itsekin innostun, voin mielelläni tehdä joitain muutoksia. Kokeile!

Myös vinkkejä valokuvausinnon uudelleenlöytämiseen otetaan vastaan. Nyt saa puhua vapaasti. Ihanaa viikonloppua!

 

SEURAA BLOGIN ULKOPUOLELLA: FACEBOOK / BLOGLOVIN / INSTAGRAM

Previous Post Next Post

You may also like

Ei kommentteja vielä

Jätä kommentti