Follow me:

Ellos Homen uusi suunta

 

Heräsin tänään poikkeuksellisen aikaisin ja aloitin aamuni selailemalla eilen tullutta Elloksen kuvastoa. Vaikka tykkäänkin ihan yllättävän paljon tämän syksyn pukeutumistrendeistä, vaatteet eivät herättäneet minussa suurempaa kiinnostusta. Kengistä löytyi monta mielenkiintoista paria, mutta niitä mulla on läjäpäin kotonakin. Mutta kun pääsin kuvaston loppupäähän sisustuspuolelle, olin aivan myyty.  

Voi että, mitä kaikkea sieltä löytyikään: murrettuja sävyjä, marmoria, selkeitä linjoja, mustaa metallia, tummaa puuta, teollisia vaikutteita, raitaa ja kuvioita… Jatkoin ihastelua vielä nettisivujen puolellakin. On tavallaan onni, että mulla ei tällä hetkellä ole sisustettavana omaa asuntoa, sillä muuten en olisi luultavasti pystynyt estelemään itseäni tilaamasta kaikkea ihanaa. Pahinta sisustusvimmaa helpottamaan keräilin kasaan muutamia lempikuviani Elloksen sivuilta.

 

 

 

 

 

Voisin kotiuttaa näistä lähes mitä vain. Uusin kiinnostukseni kohde sisustamisen saralla on marmori. Marmorinen leikkuulauta on tällä hetkellä ykkösenä ostoslistallani. Ellokselta löytyi myös kivoja marmorisia säilytyspurkkeja, joille keksisin aivan varmasti käyttöä. Syksyä kohden mentäessä tummat, lämpimät sävyt alkavat taas kiinnostaa – kuten myös pehmoiset huovat, kynttilälyhdyt ja suuret valaisimet, jotka tuovat huoneeseen reilusti valoa.   

Mitäs mieltä sä olet näistä syksyn kotitrendeistä? Miellyttääkö silmää, vai näyttääkö sun kodissa joltain aivan muulta?

Kuvat: ellos.fi

 

SEURAA BLOGIN ULKOPUOLELLAKIN: FACEBOOK / BLOGLOVIN / INSTAGRAM

Previous Post Next Post

You may also like

Ei kommentteja vielä

Jätä kommentti